Perimätieto kertoo, että Riitan isä Heikki olisi lähtöisin Juuasta menetettyään verojen vuoksi siellä sijainneen suuren talon. Asiakirjalähteet kertovat kuitenkin toista. Heikki Turunen muutti vuonna 1852 vanhempiensa Antti Turusen (s. 1801) ja Riitta Parviasen (s. 1801) sekä sisarustensa Riitan (s. 1831), Tiina Liisan (s. 1837) sekä Tahvon (s.1843) Kiihtelysvaaran Palon kylästä Suojärvelle. Kaksi Heikin sisarista, Kaisa (s. 1824) ja Anna (s.1840) olivat jo aiemmin jättäneet Kiihtelysvaaran ja muuttaneet Sortavalaan.

Korpiselkä kuului 1800-luvun puolivälissä Impilahden seurakuntaan. Osa Suojärven ja Salmin kirkonkirjoista on tuhoutunut, mutta Turusen perhe näkyy Impilahden kirkonkirjoissa Suistamon kohdalla. Heikin ensimmäinen vaimo, Riitta Turusen äiti, Liisa Jormanainen (s.1834), muutti Ilomantsista huhtikuussa 1860 Impilahdelle. Riitan vanhemmat oli vihitty Ilomantsissa 6.1.1860.

Lapsia syntyi Riitan jälkeen vielä kaksi poikaa, Heikki 1863 ja Juhana 1865. Liisa kuoli lapsivuodekuumeeseen vuonna 1870 ja kaikesta päätellen myös syntynyt lapsi kuoli samaan aikaan

Riitan isä Heikki avioitui leskiemäntä Maria Kainulaisen kanssa jo seuraavana vuonna ja eli viimeiset vuotensa toisesta avioliitostaan syntyneen poikansa, Tahvon, luona Impilahden Hippolassa.

     Riitta Turunen  

      Saattoväkeä Riitan hautajaisissa 22.7.1936 

Riitta avioitui Olli Ollipoika ”patriarkka” Kesosen kanssa vuonna 1880. Pariskunta asui Satisen kylässä Impilahdella ja heille syntyi yhteensä 16 lasta, joista vain kuusi eli aikuisikään. Riitta kuoli Impilahdella vuonna 1936, ja hänet haudattiin Sumerian hautausmaalle. Nykyisin haudan paikalla on venäläinen vainaja. Leposija on kuitenkin helppo löytää, koska se sijaitsi heti hautausmaan portin luona. Kuvassa saattoväkeä.

Tositapahtumiin perustuva kuvitteellinen tarina. Kirjoitettu vuonna 2009.

Eletään kevättä 1898. Kesosen talon nuoriemäntä Riitta Turunen istuu kaivonkannella ja katselee rinteen alapuolella siintävää järveä. Niitty kukkii keltaisenaan kulleroita. Mennyt talvi on ollut rankka. Huono omatunto valtaa välillä mielen; saattoiko kauhea rangaistus olla seurausta pahoista ajatuksista. Syksyllä Riitta odotti lasta. Eukot kylällä arvelivat kahtakin tulevaksi ja niin myös Riitta itsekin lopulta uskoi. Väsymys vaivasi jatkuvasti ja selkää särki. Kolttu alkoi puristaa jo liian aikaisin ja jalat olivat jatkuvasti turvoksissa. Kahdeksan lasta oli jo ennestään tuvassa, ja oli jo Riitta ehtinyt valittaa kohtaloaan. Miksi juuri minulle kaksi kerrallaan? Miten jaksan ja millä kaksi uutta suuta ruokitaan?

Marraskuun alussa olivat sitten synnytyspoltot alkaneet, selvästi ennen aikojaan, ja syntyi poika. Poika oli niin heiveröinen, että pappia ei ehditty odottaa. Lapsenpäästäjä kastoi lapsen heti. Ensimmäinen nimi, joka Riitalle tuli mieleen, oli Heikki. Riitan isä oli Heikki, ja Heikki oli vahva ja uuttera mies. Se olisi paras enne lapselle. Toisin kävi kuitenkin: kun ilta oli ehtinyt pimetä, oli Riitta synnyttänyt vielä kaksi muutakin poikaa, mutta kuolleina. Heikkinkään sydän ei jaksanut sykkiä muutamaa tuntia kauempaa, joten Riitta ja nuori-isäntä Olli joutuivat hautaamaan kolme pikkuista. Vain yksi oli ehditty kastaa, mutta Riittaa lohdutti ajatus, että kaikki pääsivät kirkkomaahan, veljekset vierekkäin.

Kolmosten synnyttäminen oli kylällä puheenaiheena pitkälle talveen eikä koko pitäjässäkään kukaan tiennyt moista tapahtuneen ennen. Mieluummin Riitta olisi kuitenkin ottanut yhden elävän kuin kolme kuollutta. Taas Riitta säikähti ajatuksiaan: Korkeimman tahtoa ei ihmisen sovi arvostella!

Elävästi tuli Riitan mieleen ne kaksi lasta, jotka Riitta ja Olli olivat jo aiemmin joutuneet hautaamaan: vanhin lapsista oli kuollut liikkeellä olleeseen hinkuyskään viisitoista vuotta sitten ja viisi vuotta myöhemmin kuumetauti oli vienyt nelivuotiaan Ollin. Riitta katui ajatuksiaan, teki heti ristinmerkin ja kiitti Luojaansa, että tämä oli antanut vuotta myöhemmin toisen Iidan ja vielä Ollinkin tilalle reippaan Olli-pojan.

Eipä tiennyt silloin nuoriemäntä toukokuisessa kevätauringossa istuessaan, että elämä antaisi hänelle vielä kaksi pienokaista, pojan ja tytön. Eipä hän onnekseen myöskään tiennyt, että joutuisi seuraavan kymmenen vuoden aikana hautaamaan vielä neljä lastaan. Keuhkotauti, tuo kavalasti riuduttava sairaus, uuvuttaisi Anni-tyttären jo seuraavana vuonna. Kahden nuorimman pojan, Aleksanterin ja Arvin veisi tulirokko viikon välein heti uuden vuosisadan alussa, vuonna 1901.

Eivät arvanneet Riitta ja Olli, että joutuisivat vielä kerran hautaamaan lapsensa. Vielä vilkaisee Riitta Satisen järveä. Ilta-auringon laskettua järvi näyttää mustalta kuin yrittäen kertoa aikovansa ottaa Elisa-tyttären omakseen.