Yhteystiedot

Lisää yhteystietosi tähän klikkaamalla salamaikonia, joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle

Edward Piirainen (1897-1972)

 

Edward syntyi Impilahden kirkonkylällä köyhän mökkiläisen, kirvesmies Antti Piiraisen ja vaimonsa Eeva Harakan kolmanneksi lapseksi. Isä Antti oli ollut jo ennen avioitumistaan Eeva Harakan kanssa naimisissa impilahtelaisen Anna Neuvosen, s. 1858 kanssa. Anna kuoli vuonna 1890 lavantautiin ja Antti avioitui jo samana vuonna Eeva Harakan kanssa. Syynä pikaiseen uuteen avioliittoon oli varmaankin leskeksi jääneen Antin kolme pientä lasta, Antti, Mikko ja Maria.
Antti itse oli syntynyt Impilahdella, mutta hänen vanhempansa, Heikki Piirainen ja Maria Eskelinen olivat lähtöisin Nurmeksesta. Perhe oli siirtynyt tilapäistöiden toivossa ensin Nurmeksesta Pielisjärvelle ja sieltä Impilahden Pitkärantaan kuparikaivokselle töihin. Kävivätpä kokeilemassa elämää Pietarissakin, mutta perhe palasi takaisin Impilahdelle, jossa Heikki ja Maria köyhinä kuolivat.

    Edward Piirainen

      Edward Piirainen  

 

Edwardin perhe asui ensin Impilahden kirkonkylällä, mutta isä Antti hankki sittemmin maata Kytösyrjän kylästä, johon rakennettuun taloon perhe sittemmin muutti. Isäni haastettali isäänsä Edwardia muutamaa kuukautta ennen tämän kuolemaa. Nauhalla Edward kertoo elämästään Kytösyrjässä. Impilahdella osa kansasta uskoi vielä 1900-luvun alkupuolella maahisiin ja vetehisiin. Kun Edward oli sairastunut johonkin ihotautiin (mahdollisesti märkärupi tai akne), oli hänen äitinsä Eeva ohjannut hänet kansanparantajan hoidettavaksi. Edward kertoo nauhalla, kuinka kylällä asunut ”Lievosen ämmä” paransi sairauksia. Edward myös kertoo nauhalla, kuinka hän kyyditsi mummo-vainajansa, Leena Laitisen ruumiin hautausmaalle kesähelteellä. 

 

 

Piiraisten talo

Piiraisen perhettä lähdössä toisen kerran evakkoon kesällä 1944 

 

 

Edit ja Edward Piirainen

     Edit ja Edward Piirainen  

 

Edward avioitui lähikylästä, Satisesta, kotoisin olevan talontyttären, Edit Kesosen kanssa. Edward ja Edit saivat yhteensä 11 lasta, kuusi poikaa ja viisi tytärtä. Yksi lapsista, toisena syntynyt Kalevi kuoli samana päivänä, kun syntyi(2.4.1929). Muut lapset, joista osa syntyi evakkoaikana, elivät aikuisiksi asti.