Syvien vesien kautta

(A. Ruorasen omaelämänkerta)

Keski-Suomen salomaalla Markkula nimisessä talossa, M:n kappelissa, asui Aapo Markun poika vaimonsa Liisan kanssa, viime vuosisadan alkupuolella. Heillä oli poika Toivo ja tytöt Tiina ja Miina. Esikoinen Tiina kuoli toisella ikävuodellansa, Miina ja Toivo jäivät eloon. Toivon elämästä tahdon tässä lyhyesti kertoella.

Poika T. ollen nuorin, syntyi joulukuun 22.päivänä 1832. Isä pojan syntymisestä iloissansa piti komeat ristiäiset. Viinaa oli silloin viljalta joka talossa, oli näet kotitarvepoltto. Isä kantoi suuren viinapotun vieraidensa viljeltäväksi. Mutta kantaissa putosi pottu lattialle, mennen pirstaleiksi. Miehet kokoontui olkipillien kanssa viinameren ympäri vatsoilleen imemään tuota ilolientä vatsansa ylöntäyteen. Siinä saivat juhlavieraat levätä aamuun asti, ennenkun jalat alkoivat kantamaan. Näin alhaisella kannalla olivat juhlain vietot kotitarvepolton aikaan.

I T.lapsuuden aika
"Hyvä on lapsen lassa olla hyvän vanhemman varassa." Siskonsa Miinan kanssa eleli T. mitä parhaimmassa sovussa, lapsuuden henttosia vuosia. Hartaasti odottivat he aina kesän tuloa, päästäksensä Rantaniittyyn suolaheiniä syömään.
Siihen aikaan ei ollu pyhä- kierto- eikä kansakouluja. Kaikki opetus oli saatava kotilieden ääressä. Lukemiseen opettivat vanhemmat itse tahi joku muu heidän puolestansa. Kuuden vuoden vanhana alkoi T. kirjaimia oppimaan. Äiti kehräsi, T. istui aapiskirja kädessä hänen viereensä, ja siten alkoi opetus. Mutta lieneekö isällä ollut niin suuri luottamus pojan oppimiskykyyn, että sanoi:" Eikö poika saa ominapuinsa oppia lukemaan!" Eikä poika enää istunu äitinsä sivulla, vaan alkoi yksin opetella ja kuukauden ajan ponnisteltuansa meni sisältä lukeminen niinkun "vettävalain". Nyt alkoi ahkera lukeminen, ensin aapiskirja ja katekismus ja Uusitestamentti olivat läpiluettavat. Sillä lukuhalu oli niin valtava, että sitä oli kaikin mokomin tyydytettävä. Isän äiti oli ahkera virsien veisaaja. Hän opetti pojalle virsienveisuuta. Edellä mainittuin kirjain lisäksi luki T. Jumalisuuden harjotusta ja Freseniuksen rippikirjaa.
Tähän aikaan oli vielä nuoriso tuossa onnellisessa asemassa, ettei tuo nykyajan onneton, huono kirjallisuustulva ollut tärvelemässä sen hengellistä makuaistia. -Jokainen nuorison todellista parasta harrastava tuntee syvää sääliä, kun nykyinen kirjallisuus on niin perin köykästä ja ravitsematonta hengenruokaa ja osasta vielä siveellisesti turmelevaa. Kaikissa kirjakaupoissa ja lainakirjastoissa olisi sellainen suursiivous tarpeen, kun Jeesus teki Jerusalemin temppelissä, opetusvirkansa alussa ja lopussa. Olisi kaikki roskakirjallisuus koottava kokoon ja poltettava.
Edellä mainitut kirjat, joita poika T. alkoi heti lukutaidon saatuansa käyttämään, oli jaloa hengenravintoa. Näiden kautta kutsui Herra voimallisesti poikaa jo ennen 10 vuoden ikää, kuten Samuelia muinoin. Eikä hän ollut tälle Taivaalliselle näölle kovakorvainen. Hän tahtoi nyt ajatuksensa, puheensa ja työnsä muodostaa Jumalan sanan mukaiseksi. Mutta ihmisen sydämen aivotus on paha ja lapsuudesta. Ja tuo turmeltu luonto alkoi tehdä kovaa vastusta, että T. hyvät päätökset menivät aina vaan kumoon. Hän yritti yhä uudestaan, mutta yhtä huonolla menestyksellä. Tämä hedelmätön taistelu jäi nyt moniaaksi vuodeksi lepäämään. Nyt tuli, T. päästyä 14 vuoden vanhaksi, Herran kutsumus taas uudella voimalla hänelle. Isä kuoli 1. päivä tammikuuta 1847. Tämä oli katkera suru lapsille, varsinkin sen vuoksi, että isärukka sortui kotitarvepolton uhrina 40 vuotiaana, ennenaikaiseen hautaan. -Kun isälle pihassa lähtiessä alkoivat veisata: "Ah kuinka suuri surkeus Kristuksest' eroitetta" jne. Oli lasten sydän ihan pakahtua. Tämä kuolemantapaus teki molempiin lapsiin valtavan vaikutuksen. Se oli heille syvällisen, pysyväisen herätyksen välikappale.
Keväällä 1847 tuli pitäjän apulaiseksi F.H.B. Tätä ennen oli apulaispappi D. saanu suuren herätysliikkeen toimeen. Hänen sanansa olivat niin voimalliset, että ihmisiä kannettiin kirkosta pyörtyneinä viroteltaviksi. Ihmiset laumoittain heräsivät huolimattomuuden unesta. Hän kuoli nuorena, oltuaan 5 vuotta pappina. Hänen alkamaansa herätystyötä tuli nyt B. jatkamaan. Ahkerasti liikkui hän pitäjällä hartaussaarnoja pitämässä. Taipaleen talossa keväällä 1878 saarnaa pitämässä meni poika T. häneltä kysymään: "Mitä pitää minun tekemän, että minä autuaaksi tulisin?" Vastaus oli:" Lue Huutavan ääntä, eläkä seurustele maallisten ihmisten kanssa." Sinä aikana lukivat heränneet Huutavanääntä, Hunajanpisaraa, Sanasyntisille, Jumalisuudenharjotus, Armonjärjestys, Freseniusen rippikirjaa ja Björqistin postillaa. Raamattua varsin vähä luettiin. T. oli alkanut lukemaan Raamattua alusta loppuun, mutta nyt se vaihtui edellä mainittuihin kirjoihin. T. oli nyt armoa ja rauhaa rehellisesti etsivä sielu. Mutta hänen silmänsä vielä pidettiin, ettei hän tuntenut Jeesusta. Se matkusti vielä mukana tuntemattomana. Kovin raskautetulla sydämellä kävi hän ensi kerran Herran Ehtoollisella. Armon aurinko Jeesus oli hänelle vielä paksuin pilvein peittämänä. Tällaisessa tilassa oli hän moniaita vuosia.

II Toivon olo kotona 16 vanhasta 29 vuoden ikään.
Isä kuollessansa testamentillä määräsi pojalle talon. Kun Miinalle 1849 otettiin mies, niin se sai holhoojan houkutelleeksi jättämään testamentin valvomatta. Tällä tavoin anastettiin pojalta 10,000 markan omaisuus. Vävyn tultua asui hän kokonaan taloa ja poika oli 13 vuotta yhdessä elämässä. Tämä aika oli monessa suhteessa ankarimman ahdistuksen ja orjuuden aika. - Vävy oli rajuluontoinen, omaa etuansa vaan katsova, väkivaltainen mies. Toivo sai orjan tavoin, ilman palkata, kesän talven raataa 12 tuntisia päiviä, jotenkin kehnolla ravinnolla. Moniaita vuosia vaivasi häntä hivuttava, sisäinen vaiva, joten työnteko oli vielä monin verroin tukalampaa. -Kaikki ihmiset ympäristöllä surkuttelivat Toivon tukalaa tilaa. Itse hän yhä odotti Herran apua. Mutta se viipyi vaan vuodesta vuoteen. Tänä odotusaikana olivat seuraavat Jeremiaan sanat hänelle vahvana tukena: "Hyvä on ihmisille ijestä kantaa nuoruudessansa, koska jotakin pannaan hänen päällensä, että hän panee surunsa tomuhun ja odottaa toivoa." Ja Pietarin sanat: " Kanss' ovat autuaat, kurinalat katsovat pääll' Herran hyvän turvall' ja vaeltavat kunniall' Kanss' toivon ristii kantaa, odottain avun antoo." - Näin jatkui T. ikä 28. Silloin alkoi hän ansaita rahaa tukinajolla. Siten kokoontuikin siitä joku sata markkanen. Mutta olipa syöpä säästävälläkin. Vävy otti ne salaa itsellensä. Näin meni hukkaan nämäkin hyvät humalat, varis ennen kun vaivan nähny.
Miina sisar oltuaan neljättä vuotta naimisessa, sai kutsun taivaalliseen kotihin. Hän sairasti viikon kuumetautia ja kuoli Paavalin päivänä 1853. Heti taudin alussa kuume sekotti ymmärryksensä, ettei veli T. voinut hänen kanssansa puhua ijäisyysasioista. Tämä suretti suuresti Toivoa, ettei hänellä ollut yön lepoa eikä päivän rauhaa. Kerran sisko unessa ilmestyi veljelle, ja nyt kysyi T. häneltä:" Minkä laatuinen on nyt olosi?" Vastaus oli lyhyt, mutta paljo sisältöinen, se kuului,"Sanopa se kaikki maksaneesa," tarkottaen Jeesusta. - Tuo autuas sielu kohotti siis Toivo??? Haudan takaisen elämän esirippua, poistaen häneltä kaiken pelon siskon tilasta. Nyt odottaa heitä vielä tuo ihana jälleennäkeminen Jumalan luona siellä! Ah jos päivä, ah jos päivä, se jo koittais Jumala! - Hän oli kuollessaan vasta 23 vuotias. Mutta ristin ja kärsimisen tulessa hän jo valmistui soveliaaksi omistamaan Jeesuksen kuoleman hedelmiä valkeuden maassa. - Tiina ja Miina ovat siis Toivoa odottamassa, tuolla puolen Jordanvirran, joss' on rauha ijäinen.
Miten jo mainitsin erkani Toivo 28 vuotiaana vävyn yhteydestä aikoen ruveta talon osuuttansa itse asumaan. Mutta tästä vihastui vävy niin ankarasti Toivoon että naapurit pelkäsivät tästä murhan syntyvän. Ja siksi otti T. ulkomaan passin, matkustaen Saksaan, Hermansburiin, aikoen lähetyssaarnaajaksi. Hän katosi kun kaste, ettei tiennyt kun muutama likinen sukulainen, mihin mies hävisi. Hermansburissa eli silloin tuo mainio Jumalan mies L. Harms. Ennen oli sinne jo menny kaksi Suomen poikaa oppilaaksi. Täällä oli T. 9 kuukautta. Tämä aika oli hänelle erinomainen Jumalan koulu. Sillä H. oli täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä. Hän levitti siis samaa Herran tulta ympäristöönsäki. Hän todisti omassa maassa ja pakanamaissa lähettämällä sinne lähetyssaarnaajia, hengen ja voiman avituksella kääntymistä Jumalaan ja uskoa Jeesukseen Kristukseen. Hän varmaan paistaa ijäisesti kirkkaana tähtenä Jumalan valtakunnassa.
Keväällä 1863 lähti Toivo maanmiehensä Malmströmin kanssa Suomeen. Harmsia hyvästi jätellessä sanoi T. "jos Herra tahtoo, niin tulen takasi, mutta jos ei niin jään Suomeen; sillä suren suuresti kansalaisiani." Tähän sanoi H: "Se on oikeen, minun lapseni." Sitte laski kätensä T. pään päälle, lausuen:" Herra voidelkoon sinun Pyhällä Hengellänsä!"-Saman kesän elokuussa Jyväskylässä seminari, ja Herran johdatuksesta jäi T. siihen.

III Toivo oppilaana seminarissa
Seminariin oppilaaksi hakiat olivat ikänsä ja alkuoppiensa puolesta varsin kirjavaa joukkoa. Toiset olivat 18 vuotiaita toiset lähes 30 vuotiaita. Joku oli yrittänyt ylioppilaaksi, oli lyseoissa, maanviljelyskouluissa ja meriammattikouluissa olleita, toiset auran kuvesta lähteneitä, puuttuen kaikilta alkeisoppia. Kun T. oli jo lähelle 30 vuotias ja hän oli kaiken ikänsä ollu maanviljelystöissä, ettei ollut hänellä tilaisuutta ollut kirjotus eikä laskento harjotuksiin, niin opinnot, varsinkin alussa, olivat äärettömän vaikeita. Mutta ankaralla ponnistuksella, Jumalanavulla, pääsi T. sentään aina luokalta nousemaan
Tähän aikaan oli jyväskylä ympäristöneen hengellisessä suhteessa viljelemätöntä erämaata. Näin oli myös asiat seminarissakin. Oli vaan joitakuita oppilaita, jotka olivat Taivaan kutsumista ruvenneet seuraamaan ja odottivat Jumalan lasten ilmoitusta. Mutta näitäkin harvoja vaivasi eriseuran henki, ettei he voineet pitää hengen yhteyttä rauhan siteen kautta. -Kaupungin kelloseppä H. edusti sellaista suuntaa, että kaikilta vastaantulijoilta, tutuilta ja tuntemattomilta kysyi:" Oletko Jumalan lapsi!" Myöntävän vastauksen antaja julistettiin heti Jumalan valtakunnan perilliseksi. Joka taas ei mitään vastannut se pidettiin lain orjana, auttamattomasti kadotuksen lapsena. Joku seminarilainenki yhtyi tähän suuntaan. Toivo katsoi tämän suunnan epäraamatulliseksi. Siitä syystä kelloseppä ja oppilas Antti eräänä pyhänä kutsuivat Toivon johtajan luo tilille. He tahtoivat nyt perin pohjaista selitystä, missä suhteessa heidän suuntansa on erehdyttävä? Toivo otti nyt Timoteuksen 1 epistolan tutkittavaksi. Siitä nähtiin, miten tuo jalo uskon apostoli myös oli ahkera elämän vanhurskauden ja pyhityksen vaatija uskovaisilta, että he Vapahtajamme opin kaikissa kaunistaisivat, että he hyvistä töistä osalliset olisivat. Näitä opeta ja neuvo.
Sitten 6 luvun 3,4 ja 5 värssyssä apostoli lopuksi sanoi." Jos joku toisin opettaa, ja ei pysy meidän Herran Jeesuksen terveellisissä sanoissa ja siinä opissa kuin Jumalisuudesta on. Hän on paisunut, ja ei taida mitään, vaan on sairas kysymyksissä ja samoin kilvoituksissa, joista kateus, riita, häväistys ja pahat luulot tulevat, häjyt kamppaukset niiden ihmisten seassa, jotka heidän mielessänsä riivatut, ja joilta totuus on otettu pois, jotka jumalisuuden voitoksi luulevat, irroita itses senkaltaisista." Nuo apostoli sanat olivat H. ja Antin mielestä niin voimalliset, etteivät he suutansa avanneet. Hyvästi jättäessä lausui H. sen toivomuksen, että tullaan joskus vielä johtajan luo Luteerin kirjain kanssa. T. sanoi siihen olevansa varsin halukas.-- Mutta ei he enää sen eränperästä halunneet kokoontua näistä asioista keskustelemaan. - Kukin lähti Taivasta kohden matkustamaan, seuraten omaa käsitystään. - Toivon mukaan he kuitenkin lopulta, ehkä eri teitä, yhteen asuntoon tulevat.

IV Toivo opettajana
Kolmannella luokalla ollessansa sai T. kutsun Apajalahden koulun opettajaksi, H. pitäjässä, Savossa. Tätä kutsua seurasi T. osaksi ehkä siitä syystä, että hänestä sillä ijällä tuntui liian rasittavalta käydä s. kurssi loppuun asti. - Kuitenkin olisi ollut itselleen ja k.koululle eduksi olla seminarissa koko kurssi. Puuttuen mallikoulussa saatavaa opetusta, ei ? voinut olla aina varma ???taisen koulu opetustavoista. Ja tämä rasitti äärettömästi T. opetusvoimia. Olipa usein uupumaisillaan opetuskuorman painosta. Ja tämän keskeytetyn kurssin puute teki myös opetuksen monessa suhteessa vaillinaiseksi.
Apajalahden koulun perustaja oli hurskas, ahkera rukoilija A. Manninen. Toivo tuli tähän opettajaksi 18 päivä syyskuuta 1865. Ensi vuotena oli hän yksityisten palkkaamana. Seuraavana vuonna sai koulu valtiolta 600 markkaa opettajan palkkaamiseksi. 600 markan vuotuisella palkalla oli T. täällä 4 vuotta. Talvella 1867 oli liikkeellä ankara kuummetauti, jonka uhrina paljo ihmisiä siirtyi ajasta ijäisyyteen. Tähän Toivokin sairastui, maaten 5 viikkoa tunnotonna, tiedotonna. Kodin kaipaus oli hänellä niin valtava, että toivoi heti saavansa poistua synnin ja kuoleman ruumiista siihen maahan, jossa " murheen ja surujen ??? vuo, ikilohdutus ???. Mutta ei saanut T. vielä laskea matkasauvaansa levolle. Hänen oli vielä kauheat, myrskyiset kosket laskettavat.
4 vuotta Apajalahdella oltuansa, otti T. saarnaluvan Porvoon piispalta ? ja muutti Pylkönmäen rukoushuoneelle,19 jossa piti koulua ja oli 15 kuukautta saarnatoimessa. Tämä seutu oli henkisesti erämaata. Mutta Herra avais monen sydämen ottamaan vastaan T. opetusta. Varmaankin saa hän heitä useaita kohdata valkeuden maassa. -- Multialle muutettuansa 1871, otti hän maatalon, ja piti siinä koulua. Myytyänsä sen, rakensi kunta huoneet, jossa oli opettajana vuoteen 1884.
Vuotena 1877 antoi Herra Toivon saatanan seulottavaksi. Hän olisi nyt kadottanut uskon ja hyvän omantunnon, mutta Jeesus rukoili hänen puolestansa, ettei uskonsa puuttuisi. - T. oli elänyt naimatonna 45 vuotiaaksi. Jo kaksikymmentä vuotta oli hän odottanut, että Herra sovittaisi hänelle jonkun Eevan tyttären matkatoveriksi. Mutta mitään määräystä ei vaan Herralta tullut. - Lieneekö sitten tapahtunut Jumalan määräyksestä, että T. joulukuun 27 päivänä 1877 astui papin eteen, 19 vuotiaan talontyttären Tiinan kanssa. Nyt ovat he eläneet yhdyselämää 32 vuotta. Monta tyyntä ja tuulta on saatu kokea. Perhe on lisääntyny 4 pojalla, joista 1 kuoli tunnin vanhana, ja 6 tyttärellä. Heitä on nyt elossa 9 lasta hajalla idässä, lännessä, pohjosessa ja etelässä. Herra heitä kutakin kädestä taluttakoon, että kaikki "voisimme tulla yhteen tuolla puolla Jordanin.' Päästä pelastettuin joukkoon ikirauhanmajoihin.'"-Herran henki näkyykin tekevän työtä heidän sieluissansa. Ja olenpa varma siitä, että Hän heidät kokonaan valloittaa. -" Ei niin monen rukouksen lapset joudu hukkaan."-Ankarampi vastarinta on Jumalaa vastaan heidän äitinsä puolelta. Mutta ei Jumalalle hänenkään kääntymisen ole mahdotoin. Sillä ei Herran käsi ole vieläkään lyhetty, ettei hän voi auttaa. Ei jumalalle ole mikään mahdotonta.
Vuodesta 1874 alkoi Toivoa kovasti vaivata kansaamme henkisen ruton sortama alkkoholin kirous. Hän kirjoitti Jyväskylän lehteen, Länsisuomeen, Raittiuden ystävään ja Suomettareen tulta säihkyviä kirjoituksia. Suomettaresta painattivat Helsingin raittius ystävät eri kirjaksi hänen kirjoituksensa: " Huuto idästä, huuto lännestä." Itse painatti hän Tampereella 25 tuhatta kappaletta muutamia ystävällisiä sanoja väkijuomia vastaan." Ja toimittaissaan 1876-1877 Lasten ja nuorukaisten ystävää, lausui hän vakavia sanoja alkkoholin tuottamaa kirousta vastaan. - Nyt on järjestetty sotajoukko, raittiusväki, jatkamassa hänen työtänsä.-Kuka voi kylliksi valittaa sitä ääretöntä kurjuutta, kyyneleitä ja kirousta, mikä Moolokin alttarilta on satoja vuosia kansallemme valunu!
Vuonna 1884 muutti T. opettajaksi Petäjävedelle, jossa hänellä oli maatila. Täällä oli hän opettajana vuoteen 1888. Maatilaa piti hän vuoteen 1907. Tästä maatilasta erkaneminen koitui Toivolle ja hänen perheellensä mitä raskaimmaksi takaksi. - T. kaupungissa on kokonainen komppeljooni, jotka elävät yksinkertasia maalaisia pettämällä. Moni talonomistaja on noiden välittäjien kautta menettäny kaikki elonsa, elämänsä. Näin ohrasesti kävi Toivollenki. - Eräällä Jämsässä asuvalla, autuudestaan kerskaavalla miehellä, oli talo T. kaupungissa. Se tuli taloin välittäjän kanssa Toivon luo ja saivat hänen maatalonsa vaihtamaan kaupungin taloon, ja saivat häntä petetyksi 15.000 markkaa. Jumala yksin tietää oliko tuo katala ryöväys tuolle autuaalle Jumalan lapselle siunaukseksi vai kiroukseksi. Paavali sanoo:" Elkään yksiköön sortako eikä pettäkö veljeänsä jossakussa asiassa, sillä Herra on kaikkein näiden kostaja." - Ijänkaikkisuuden valoisa päivä on tämänkin asian selittävä, missä tarkoituksessa Jumala sallii tällaisenki ryöväyksen tapahtuvan. - Meidän täytyy vaan sanoa:" Kuinka ihmeelliset ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä."
Toivon yritykset perheensä turvaamiseksi hänen kuoltuansa ei ollenkaan onnistuneet. 1892 otti hän 10,000 henkivakuutuksen. Vaan vakuutusmaksu oli tälle ijälle liian rasittava, jonka vuoksi siitä oli luopumisensa, muutaman tuhannen tappiolla, miinkä vakuutusmaksut tuottivat. Maatilan ottaminen tarkotti myös jälelle jäävän perheen turvaamista, mutta kartanon rakentaminen ja viljelysten laventaminen vei asiat sille kannalle, etteivät tulot menoille riittäneet, joten velat vähitellen kasvoivat rasittavaksi kuormaksi. Tähän lisäksi tuli vielä erään petollisen kauppiaan takaamisenmaksu, josta T. irtain jo pakollisesti myytäväksi kuulutettiin. - Loppujen lopuksi veivät ryövärit häneltä tuon ennen mainitun summan, 15,000 markkaa.
Kuin Luterusta ympäröi jalopeuroihin verrattava, julmain kristittyjen ihmisten joukko, niin hänen ainoa lohdutuksensa oli tämä: " Jos he meilt' pois tempaavat hengen ja tavaran, olkoon ne heill' jää kuitenkin meill' Jumalan valtakunta." Kun Jobilta yhtenä päivänä kaikki omaisuus ryövättiin ja ruumiskin pahoilla paisumilla lyötiin, niin hän lausui nuo, Jumalaan luottavaan uskon, jalot sanat:" Vaikka Herra minun tappais, enkö minä vielä sittenkin toivois!" - Toivollenki jäi nyt vielä jälelle Jobin ja Luteerin autuas etu, hänelle jäi elävä Jumala. Nyt taitaa hän A??afin lailla, täydellä uskon vakaumisella, lausua:" Kun sinä Jumala ainoastaan minulla olisit, niin en minä Taivaasta eikä maasta mitään tottelisi. Ja josko ruumiini ja sieluni voipuis, niin sinä Jumalani olet kuitenkin sydämeni uskallus ja osani." - Voi ääretöntä tavaraa! Eihän 15,000, 100,000 eikä miljooniakaan voi tähän verrata.
Mutta luonnon tilassa oleva ihminen ei voi käsittää tätä salattua elämää Kristuksen kanssa Jumalassa. Ja sen vuoksi on se ihminen, jota Jumala viepi syvien vesien kautta, käsittämätön, ihme ihminen. Tästä sanoo apostoli:" Me olemme ihmisille ja enkeleille ihmeeksi tulleet. Me olemme tulleet maailman tunkioksi ja kaikkein saastasuudeksi tähän päivään asti."
Sellainen käsittämätön ihme ihminen oli Toivokin perheellensä ja koko ympäristöllensäki. - Perheen jäsenet itkivät ja parkuivat kulkiessa syvien vesien kautta. Eikä heillä ollu aavistustakaan Jumalan käden sittenkin olevan varmasti kiini peräsimessä, ja johtavan purtta oikeata suuntaa kohden. - Mutta ennemmin tahi myöhemmin tulevat hekin ymmärtämään, että "Herra johtaa, kaikk' mi kohtaa, parhaakses Hän kääntävi. Tulkoon myrsky, lyököön hyrsky, kun vain Hän on kanssasi." - Sellaiseen uskoon, joka koetusten tulessa kirkastuu, on Herra tahtonut Toivoa tämän pitkällisen koulun kautta kasvattaa. Missä määrässä Hän on tässä onnistunut, on Hän yksin mahdollinen saamaan kaiken kunnian. - Kiitetty olkoon Jumala kaiken, kaiken edestä! - Täällä on kielemme tähän Herran kiitokseen kovin sammaltava ja jäykkä. Mutta tuolla valon maassa kielemme siteet pääsevät irroilleen, siellä siis on sielulla täydet voimat lausua Herran kunniaa.
"Ah näitä häitä ikävöin, kuin vartiakin syk??? Koitetta aamuruskon! Ja että kautta Jeesuksen mä nähdä saan sen autuuden, se on mun kirja uskon. Olkoon, soikoon Kiitos Herran, joka kerran murheen poistaa, Kunniansa antaa loistaa!" Tämä monessa suhteessa puutteellinen kertomus on tahtonut kirkastaa Herran Kunniaa täällä pimeän erämaan matkustajille. Ja olla toisillenki syvien vesien kautta kulkeville joksikin kehoitukseksi, etteivät heitä pois uskostansa, jolla suuri palkanmaksu on.

" Hän mitä mulle suoneekin, se tarpeeseen kaikki mulle. Siks' uskon johdon tyynnä niin kädelleen siunatulle. Hän hyvin vain tekeepi ain': iloitse sielu ois Herras ain; Hän tuki, turvas sulle."